Tänne tulee kuulutukset

Tänne tulee työpaikat

Viimeiset selvityspyynnöt lähtevät 16.4. ja 2.5. – kevennystä kevätpeltojen kuvaamiseen

Viimeiset selvityspyynnöt kasvipeitteisyydestä lähetetään kasvipeitteisyyden säilyttämisen määräpäivän jälkeisenä päivänä (16.4. tai 2.5.). Jos et ole saanut selvityspyyntöä,...

Moottorikelkkareitti poikki

Kalliuskosken laavun kohdalla silta purettu joen kohdalta, jokea ei pääse ylittämään.

Rakenna talosi Puolangalle

Puolangan kunta myy Puutiojärven läheisyydessä sijaitsevia tontteja kunnan kaava-alueella. Tonteille on linnuntietä noin 3 kilometrin matka Puolangan kirkonkylältä. Tonteilla on laajalti rakennusoikeutta, joka mahdollistaa monipuolisten talounelmien toteuttamisen. Tontit ovat suunniteltu ympärivuotiseen asumiseen.

Särös (1-9), sekä Lotnikka ovat omarantaisia tontteja. Halsi (1-3) ja Koskue (1-5) sijaitsevat rannan läheisyydessä, järvinäkymällä. Tonttien sijaitessa kunnan kaava-alueella, Puolangan kunta on velvollinen järjestämään vesi- ja viemäröinti-infrastruktuurin.

Käy tutustumassa tontteihin kunnan verkkokaupassa!

Verkkokauppaan

Kunta on luopunut käteismaksuista

Puolangan kunta on luopunut käteismaksumahdollisuudesta kunnan toimipisteillä 29.2.2024. Tähän asti käteismaksu on ollut mahdollinen kunnanvirastolla, kirjastossa ja elokuvissa. Jatkossa otamme vastaan vain korttimaksuja tai verkkokaupassa tehtyjä suorituksia.

Kunta luopuu käteismaksumahdollisuudesta sen vähäisyyden, sekä sen tuomien kulujen vuoksi. Elokuvaliput, kansalaisopiston kausikortit, kuntosalikortit, sekä kirjastomaksut voi maksaa verkkokaupassa.

Kunnan asiakaspalvelussa avustetaan tarvittaessa verkkokaupan käyttämisessä.

Verkkokauppaan

17.4.2024

Klo 13:00-15:00 | Monitoimitalo

Porinakerho

19.4.2024

Klo 17:00-20:00 | Monitoimitalo

Karaoke

Katso kaikki tapahtumat

Sosiaalinen media

Comments Box SVG iconsUsed for the like, share, comment, and reaction icons
6 hours ago

Hiekoituksien puhdistus aloitetaan viimeistään viikolla 18.

Pyydämme varovaisuutta ja malttia routavaurioiden kanssa. Jos havaitset kunnan teillä merkittäviä routavaurioita, pyydämme ilmoittamaan sähköpostitse kunta(at)puolanka.fi.
... See MoreSee Less

10 hours ago

Reitistöjen karttaesite on nyt saatavilla myös sähköisessä muodossa. Verkkosivuilla on myös mahdollisuus tallentaa esite puhelimeen sähköisessä muodossa tai ladata itselle tulostettavaksi.

Esitteitä löytyy myös kunnantalolta A4-koossa tai A3-koossa uuden kunnan esitteen välissä. Esitteitä jaetaan myös Lapin Erämessuilla 17.-19.5. Rovaniemellä.

puolanka.fi/matkailu-puolanka-paljakka/matkailuesitteet/reitistojen-karttaesite/
... See MoreSee Less

Reitistöjen karttaesite on nyt saatavilla myös sähköisessä muodossa. Verkkosivuilla on myös mahdollisuus tallentaa esite puhelimeen sähköisessä muodossa tai ladata itselle tulostettavaksi.

Esitteitä löytyy myös kunnantalolta A4-koossa tai A3-koossa uuden kunnan esitteen välissä. Esitteitä jaetaan myös Lapin Erämessuilla 17.-19.5. Rovaniemellä.

https://puolanka.fi/matkailu-puolanka-paljakka/matkailuesitteet/reitistojen-karttaesite/Image attachment
1 day ago

Kertakäynnit kuntosalille ovat osoittautuneet erittäin suosituiksi! Kunnan tavoitteena on tarjota erityisesti kunnassa vieraileville ja osa-aikakuntalaisille mahdollisuus käyttää kuntosalia matalalla kynnyksellä. Kertakäynnit osoitteesta www.flextila.com.

Kuntosalilla on käytössä myös kuukausimaksut seuraavasti:
1 kk: 15 € (8 €*)
3 kk: 50 € (25 €*)
12 kk: 100 € (50 €*)
*koululainen, opiskelija, eläkeläinen

Perhemaksu vuodeksi 150 €
Yritysmaksu vuodeksi 400 €

Lisäksi tarvitset avainlätkän, jonka panttimaksu on 22 €. Pantti maksetaan takaisin, kun avainlätkä palautetaan.

Lue täältä lisää kuntosalin kuukausimaksuista: puolanka.fi/liikunta-ja-vapaa-aika/liikunta/kuntosali/

Huom! Kertakäynnin maksulla tai kuukausimaksulla (pl. perhekortti) kuntosalikäynnit ovat henkilökohtaisia. Jos rikkomuksia havaitaan, voidaan kuntosalin käyttö estää. Kuntosalimaksujen ollessa kohtuullisia, toivomme erityistä huolellisuutta sääntöjen noudattamisessa.
... See MoreSee Less

Kertakäynnit kuntosalille ovat osoittautuneet erittäin suosituiksi! Kunnan tavoitteena on tarjota erityisesti kunnassa vieraileville ja osa-aikakuntalaisille mahdollisuus käyttää kuntosalia matalalla kynnyksellä. Kertakäynnit osoitteesta www.flextila.com.

Kuntosalilla on käytössä myös kuukausimaksut seuraavasti:
1 kk: 15 € (8 €*)
3 kk: 50 € (25 €*)
12 kk: 100 € (50 €*)
*koululainen, opiskelija, eläkeläinen

Perhemaksu vuodeksi 150 €
Yritysmaksu vuodeksi 400 €

Lisäksi tarvitset avainlätkän, jonka panttimaksu on 22 €. Pantti maksetaan takaisin, kun avainlätkä palautetaan.

Lue täältä lisää kuntosalin kuukausimaksuista: https://puolanka.fi/liikunta-ja-vapaa-aika/liikunta/kuntosali/

Huom! Kertakäynnin maksulla tai kuukausimaksulla (pl. perhekortti) kuntosalikäynnit ovat henkilökohtaisia. Jos rikkomuksia havaitaan, voidaan kuntosalin käyttö estää. Kuntosalimaksujen ollessa kohtuullisia, toivomme erityistä huolellisuutta sääntöjen noudattamisessa.
6 days ago

Joko olet tavannut uuden Puolangalle muuttaneen asukkaan? Jos et, kuulet uudesta kasvosta viimeistään 2.6.!

Arvaatko mistä hän on kotoisin?
... See MoreSee Less

Joko olet tavannut uuden Puolangalle muuttaneen asukkaan? Jos et, kuulet uudesta kasvosta viimeistään 2.6.! 

Arvaatko mistä hän on kotoisin?
6 days ago

Muualta meille -hanke kutsuu Puolangan kyläyhdistyksien väkeä mukaan opintomatkalle Otanmäkeen ja Kajaaniin. Aloitamme 8.00 etätyötila Pirtissä (Virastokatu 8, poliisin palvelupisteen vieressä) brunssilla. Brunssin jälkeen siirrymme yhteiskuljetuksella Otanmäkeen, jossa tapaamme paikallisen kyläyhdistyksen ihmisiä ja tutustumme kyläyhdistyksen toimintaan. Otanmäessä kahvitarjoilu. Otanmäestä siirrymme Kajaaniin, jossa tutustumme Kainuun liittoon ja maakunnalliseen aluekehitykseen. Ruokailun kautta palaamme Puolangalle. Reissu päättyy noin klo 17.00-18.00. Opintomatkan aikana tavattavissa ovat Kainuun kyläkoordinaattori Marjut Kyllönen Elävä Kainuu Leaderista, sekä kunnan tapahtumakoordinaattori Sami Haapalainen.

Ilmoittautuminen viimeistään 2.5. klo 12.00 sähköpostitse josefi.tiirola@puolanka.fi tai puhelimitse 0407523747.

Lue lisää: puolanka.fi/tapahtuma/kylayhdistyksien-opintomatka-otanmakeen/

Lue lisää: https://puolanka.fi/tapahtuma/kylayhdistyksien-opintomatka-otanmakeen/
7 days ago

Puolangalle perustettiin uusi marja-alan yritys, kun Puokiolla asuva Artem näki tilaisuuden tulleen. Artemin perustaman Puolangan marjan tavoitteena on tehdä kestävää liiketoimintaa hyödyntämällä luonnonmarjoihin liittyvää tietotaitoa.

Artemilla on itsellään kokemusta luonnonmarjojen poiminnasta ja hän uskoo, että tuomalla omaa tietotaitoa yritys voi parantaa marja-alan olosuhteita myös poimijoiden näkökulmasta. Artem kokee tärkeäksi suomalaisen metsän tuntemuksen osana liiketoimintaa, sekä hän on myös kehitellyt omia innovaatioita työn tuloksen parantamiseksi.

Toivotamme Artemille onnea ja hyvää marjakesää uuden yrityksen kanssa! 🌲

1 week ago

Muualta meille -hanke etsii kylätarinoita tuotteistettavaksi podcastia varten. Podcastin tavoitteena on lisätä alueen, erityisesti kylien, omatoimimatkailua. Tarinat voivat liittyä esimerkiksi uskomuksiin, kansantaruihin, erikoisiin persooniin, kummituksiin, erikoisiin tapoihin jne.

Sähköinen lomake: link.webropolsurveys.com/S/ECD4141DFED55DDE

Lomake on myös paperisena kunnan asiakaspalvelussa.
... See MoreSee Less

Lataa lisää

AVOIMET TYÖPAIKAT