PUOLANKAJÄRVEN KOULUN TUKIMUOTOJA

Luokkamuotoista erityisopetusta annetaan Puolankajärven koulussa kahdessa pienryhmässä, jotka käsittävät vuosiluokat 1-9 sekä pidenne-tyn oppivelvollisuuden. Esiopetuksen aloittaminen ja kesto sekä perus-opetuksen aloittaminen tulee suunnitella lapsen kokonaistilanteen, edis-tymisen ja tuen tarpeen perusteella. Jos lapsi aloittaa esiopetuksen suoraan oppivelvollisuutena 6-vuotiaana, ratkaisu siitä kestääkö esi-opetus yhden vai kaksi vuotta, tehdään ensimmäisen esiopetusvuoden aikana vasta siinä vaiheessa, kun nähdään onko lapsi valmis siirty-mään ensimmäiselle luokalle jo yhden esiopetusvuoden jälkeen vai tar-vitseeko hän vielä toisen vuoden esiopetusta. Pienryhmät toimivat ala-koulun yhteydessä.

Pienryhmän oppilailla on ns. kotiluokka yleisopetuksessa omassa ikä-ryhmässä tai ryhmässä, joka mahdollistaa oppilaan osallisuuden mui-den kanssa toimimiseen. Kotiluokan tavoitteena on lisätä yhteisöllisyyttä ja osallisuutta koulussamme. Pienryhmän oppilaat osallistuvat yleisope-tuksen oppitunneille aina suunnitellusti ja mahdollisuuksien mukaan. Yhteiset retket, juhlat ja tapahtumat ovat osa koulun arkea.

Oppilaalla, jolla on vaikeuksia oppimisessaan tai koulunkäynnissään, on oikeus saada osa-aikaista erityisopetusta muun opetuksen ohessa. Osa-aikaista erityisopetusta annetaan oppilaille, joilla on esimerkiksi kielellisiä tai matemaattisiin taitoihin liittyviä vaikeuksia, oppimisvaikeuk-sia yksittäisissä oppiaineissa, vaikeuksia opiskelutaidoissa, vuorovaiku-tustaidoissa tai koulunkäynnissä. Osa-aikaisen erityisopetuksen tavoit-teena on vahvistaa oppilaan oppimisedellytyksiä ja ehkäistä oppimisen ja koulunkäynnin vaikeuksia.

Osa-aikaista erityisopetusta annetaan joustavin järjestelyin samanai-kaisopetuksena, pienryhmässä tai yksilöopetuksena. Osa-aikaisen eri-tyisopetuksen tavoitteet ja sisällöt nivelletään oppilaan saamaan muu-hun opetukseen. Osa-aikaisen erityisopetuksen toteuttamista suunnitel-laan, sen tarvetta ja vaikutuksia arvioidaan opettajien keskinäisenä yh-teistyönä sekä yhdessä oppilaan ja huoltajan kanssa. Osa-aikaista eri-tyisopetusta annetaan kaikilla tuen tasoilla. Tehostetun tuen aikana osa-aikaisen erityisopetuksen merkitys tukimuotona yleensä vahvistuu.

Puheopetustuokion kesto on noin 15 - 20 minuuttia. Puheopetuksesta vastaa alakoulun erityisopettaja. Erityisopetuksen tarpeen määrittelevät yhdessä opettaja ja erityisopettaja. Huoltajien ja oppilaan toiveet ote-taan huomioon tukea suunniteltaessa.

Oppilaalla, joka on tilapäisesti jäänyt jälkeen opinnoissaan tai muutoin tarvitsee oppimisessaan lyhytaikaista tukea, on oikeus saada tukiope-tusta. Tukiopetusta antaa ensisijaisesti kyseisen aineen tai muutoin erikseen sovittu opettaja. Tukiopetus ja osa-aikainen erityisopetus ovat tukimuotoina yleisen, tehostetun ja erityisen tuen vaiheissa.

Vuosiluokilla 1-2 opiskellaan äidinkieltä ja matematiikkaa joustavissa opetusryhmissä. Oppilaat jakautuvat yleensä kolmelle eri opettajalle ja saavat näin tukea juuri siinä asiassa, joka on heille hyödyllistä. Opetus on yksilöllisempää ja vastaa näin tehokkaammin lasten tarpeisiin.

Alakoulun samanaikaisopettaja toimii yhteistyössä luokanopettajan ja erityisopettajan kanssa. Samanaikaisopettajan tuki voidaan kohdentaa myös suunnitellusti ja joustavasti oppilaiden tarpeiden mukaan.

Koulunkäyntiohjaajat edistävät oppilaan itsenäistä selviytymistä ja omatoimisuutta sekä myönteisen itsetunnon kehittymistä.

KOULUTERVEYDENHUOLTO

Kouluterveydenhuolto on lakisääteistä toimintaa, jonka tavoitteena on edistää lapsen ja nuoren mahdollisimman tervettä kasvua ja kehitystä, hyvinvointia, itsenäistä selviytymistä ja oppimistuloksia sekä edistää kouluyhteisön terveyttä ja turvallisuutta. Kouluterveydenhuollon toimin-tatapoina ovat oppilaskohtainen terveydenhoito, terveyskasvatus, kou-lun terveydellisten olojen valvonta, koulupäivän aikana koululaisille sat-tuneiden sairastapausten ja tapaturmien ensiapu ja hoito sekä mahdol-linen jatkohoitoon ohjaus. Koko ikäluokkaa koskevat terveystarkastuk-set muodostavat kouluterveydenhuollon toiminnan rungon ja mahdollis-tavat jokaisen oppilaan ja hänen perheensä tapaamisen.

Oppilaskohtainen terveydenhoito tarkoittaa oppilaiden laajoja tai määrä-aikaisia terveystarkastuksia. Laaja terveystarkastus, johon sisältyy sekä terveydenhoitajan että lääkärin tekemä terveystarkastus, tehdään kolme kertaa peruskoulun aikana: 1., 5. ja 8. luokalla. Vanhemmille järjeste-tään mahdollisuus osallistua lapsensa laajoihin terveystarkastuksiin. Vuosina, jolloin ei järjestetä laajaa terveystarkastusta, terveydenhoitaja tekee määräaikaisen terveystarkastuksen.

Kouluterveydenhoitaja Riitta Kanniainen on tavattavissa Puolankajärven koululla maanantaisin ja tiistaisin. Kouluterveydenhuolto toimii ajanvarausperiaatteella muutoin, paitsi kiireellistä hoitoa vaativissa tapauksissa. Kouluterveydenhoitajan tavoittaa puhelinnumerosta 044 797 0667.

Vastaanotto ilman ajanvarausta:
- kello 8 – 8.45 kaikki
- kello 10.45 – 11.15 alakoulu
- kello 11.45 – 12.15 yläkoulu ja lukio

Kouluterveydenhoitajaan voi ottaa yhteyttä, mikäli herää huolta lapsen tai nuoren kasvuun ja kehitykseen liittyvissä asioissa esim. lap-sen/nuoren väsymys, jaksamattomuus, motivaation puute, kaverisuh-teet ja psyykkiset oireet. Kouluterveydenhoitaja tekee yhteistyötä van-hempien, opettajien, oppilashuoltoryhmän sekä tarpeen mukaan muiden sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten esimerkiksi hammashoito-lan, mielenterveystoimiston, lastensuojelun ja koulupsykologin kanssa.

PERHENEUVOLA

Mikäli opettajalla ja/tai vanhemmilla herää huoli lapsen/nuoren koulunkäyntiin ja/tai hyvinvointiin liittyvissä asioissa, he yhdessä miettivät ratkaisua tilanteeseen.

Tarvittaessa he voivat olla yhteydessä terveydenhoitajaan, kuraattoriin tai miekkariin.

Koulun käytettävissä on myös psykologi noin kahtena päivänä kuukaudessa. Vastaanotto on terveyskeskuksessa tai muussa sovitussa paikassa.

Ajanvarauksen voi tehdä terveydenhoitajan, kuraattorin tai miekkarin kautta.

Kuraattori Saara Karhu, on tavattavissa koululla maanantaisin 8:30-15:00 yläkoulun alakerran kuraattorin huoneessa.

Voit varata ajan soittamalla 043 848 6931. Puhelimella saa kiinni maanantaisin virka-aikana, muulloin tekstiviestillä, yhteys myös wilman kautta tai sähköpostilla saara.karhu@terveystalo.com

Miekkari Katariina Kehänen on tavattavissa terveyskeskuksessa ja koululla tarpeen mukaan.
Ajanvaraus soittamalla 0400 232 569. Yhteys myös Wilman kautta tai sähköpostilla katariina.kehanen@terveystalo.com

Kuraattori ja miekkari auttavat esimerkiksi jaksamiseen, itsetuntoon, epävarmuuteen ja pelkoihin liittyvissä asioissa. Myös kaveriongelmissa. Ota rohkeasti yhteyttä.

Koulun rehtori Tuula Väisänen voi oppilaan/vanhempien näin halutessa toimia myös asian eteenpäin viejänä, joten yhteyttä voi ottaa häneenkin.

HAMMASHUOLTO

Alakoulun oppilaiden hampaiden tarkastus ja hoito pyritään tekemään syyslukukauden aikana ja yläkoulun oppilaille keväällä. Tarkastusaika hammashoitolaan lähetetään suoraan kotiin. Hammastapaturmissa on otettava välittömästi yhteys hammashoitolaan. Alle 18-vuotiaiden hampaiden tarkastus ja hoito on maksuton. Esteestä on ilmoitettava ajoissa hammashoitolaan. Yli 15-vuotiailta peritään peruttamattomasta poisjäännistä 50,80 €.

KOULUTAPATURMAT

Koulussa sattuneesta tapaturmasta ja sitä mahdollisesti seuranneesta lääkärissäkäynnistä on ilmoitettava opettajalle, jonka tunnilla tapaturma on sattunut sekä koulun kansliaan. Koulu tarvitsee tiedon vahinkoilmoituksen tekoa varten.

Koulutapaturmaohjeistus

Ohje huoltajille korvauskulujen hakemisesta

OPPILASHUOLTO KOULUSSAMME

Opiskeluhuollon monialaista yhteistyötä tehdään kolmessa erilaisessa kokoonpanossa. Jokaisella kolmella ryhmällä on omat tehtävät ja niiden perusteella määräytyvä kokoonpano. Kaikki opiskeluhuoltoryhmät ovat monitoimijaisia, mikä tarkoittaa, että ryhmässä on opetushenkilöstön lisäksi opiskeluterveydenhuoltoa sekä psykologi- ja kuraattoripalveluja edustavia jäseniä sekä huoltajia sen mukaan kuin käsiteltävä asia edellyttää.

1) opiskeluhuollon ohjausryhmä

Opiskeluhuollon ohjausryhmä vastaa koko kunnan opiskeluhuollon yleisestä suunnittelusta, kehittämisestä, ohjauksesta ja arvioinnista. Puolangalla toimii yksi oppilas- ja opiskelijahuollon ohjausryhmä. Ohjausryhmään kuuluvat kouluterveydenhoitaja, psykiatrinen sairaanhoitaja, koulukuraattori, sosiaalijohtaja, laaja-alaiset erityisopettajat, apulaisrehtori/opinto-ohjaaja, seurakunnan nuorisotyöntekijä ja rehtori. Ryhmä kokoontuu vähintään kerran lukukaudessa, ja ryhmää johtaa rehtori.

2) oppilaitoskohtainen opiskeluhuoltoryhmä

Oppilaitoskohtaisen opiskeluhuoltoryhmän tehtävänä on vastata oppilaitoksen opiskeluhuollon suunnittelusta, kehittämisestä, toteuttamisesta ja arvioinnista. Opiskeluhuoltoryhmään kuuluvat kouluterveydenhoitaja, psykiatrinen sairaanhoitaja, koulukuraattori, sosiaalijohtaja, laaja-alaiset erityisopettajat, apulaisrehtori/opinto-ohjaaja ja rehtori. Ryhmä kokoontuu kerran kuukaudessa tai tarpeen mukaan, ja ryhmää johtaa rehtori.

Opiskeluhuoltoryhmä voi tarvittaessa kuulla asiantuntijoita. Opiskeluryhmän keskeinen tehtävä on oppilaitosyhteisön terveellisyyden, hyvinvoinnin ja turvallisuuden edistäminen sekä muun yhteisöllisen opiskeluhuollon toteuttaminen ja kehittäminen.

3) tapauskohtaisesti koottava asiantuntijaryhmä

Yksittäistä oppilasta koskevat asiat käsitellään tapauskohtaisesti koottavassa asiantuntijaryhmässä. Asiantuntijaryhmään voidaan nimetä asiantuntijoita jäseneksi vain oppilaan, tai, ellei hänellä ole edellytyksiä arvioida annettavan suostumuksen merkitystä, hänen huoltajansa suostumuksella. Asiantuntijaryhmä nimeää keskuudestaan vastuuhenkilön.

Oppilashuoltoon sisältyvät opetuksen järjestäjän hyväksymän opetussuunnitelman mukainen oppilashuolto sekä oppilashuollon palvelut, jotka ovat kansanterveyslaissa (66/1972) tarkoitettu kouluterveydenhuolto sekä lastensuojelulaissa (417/2007) tarkoitettu koulunkäynnin tukeminen.

Oppilashuoltotyötä toteutetaan yhteistyössä oppilaan ja hänen huoltajiensa tai muun laillisen edustajan kanssa. Silloin, kun oppilashuoltotyössä käsitellään yksittäistä oppilasta koskevaa asiaa, asian käsittelyyn voivat osallistua vain ne oppilaan opetukseen ja oppilashuollon järjestämiseen osallistuvat, joiden tehtäviin oppilaan asian käsittely välittömästi kuuluu. Oppilaan huoltajan tai muun laillisen edustajan kirjallisella suostumuksella tai niin kuin laissa erikseen säädetään oppilaan asian käsittelyyn voi osallistua myös muita tarvittavia tahoja.

Puolankajärven koulun opiskeluhuoltoryhmä 2019 - 2020

Rehtori,  Opinto-ohjaaja Tuula Väisänen p. 040 7402 567
tuula.vaisanen@puolanka.fi

Kouluterveydenhoitaja Riitta Kanniainen p. 044 797 0667
riitta.kanniainen@terveystalo.com

Erityisopettaja (yläkoulu) Johanna Juntunen p. 040 5630 946
johanna.a.juntunen@puolanka.fi

Erityisopettaja (alakoulu) Heli Saviniemi p. 0400 197 241
heli.saviniemi@puolanka.fi

Lastensuojelun sosiaalityöntekijä/lastenvalvoja
p. 040 579 3762

Kuraattori Saara Karhu p. 043 848 6931
saara.karhu@terveystalo.com

Miekkari Katariina Kehänen p. 0400 232 569
katariina.kehanen@terveystalo.com

Koulupsykologi Nina Keränen p. 044 494 0659
nina.keranen@terveystalo.com